Perinteinen Rokuan korisleiri järjestettiin tänäkin kesänä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 26.-29.7. Mukaan oli ilmoittautunut hienosti 38 pelaaja, joka on leirin uusi ennätysmäärä osallistujissa. Pelaajien ikähaitari oli 8-15 vuotta. Valtaosa leiriläisistä oli ynniläisiä, mutta oli mukana pelaajia myös Kalajoelta ja Taivalkoskelta. Kun mukaan lähti vielä yhteensä 13 valmentajaa ja leirityöntekijää, niin oli koossa kunnioitettava yli 50 hengen joukko.

Leiri alkoi torstaina klo 15 aikoihin, kun Pekka Mällisen liikennöimä linja-auto saapui leirikeskuksen pihaan. Pikaisen välipalan, leirin aloitussanojen ja majoittumisen jälkeen päästiin tositoimiin, eli ensimmäisiin harjoituksiin. Ja harjoittelua leirillä riittikin. Ensimmäisenä päivänä oli kaksi tuntia harjoittelua, toisena ja kolmantena päivänä neljä tuntia harjoittelua ja päätöspäivänä pelattiin vielä finaalipelit.

Tavoitteena oli järjestää kaikille pelaajille kehittävä koripalloleiri, niin lajitaitojen kuin fyysisten ominaisuuksien puolesta. Ja siinä kyllä onnistuttiin hyvin! Huomionarvoista oli se, millä asenteella pelaajat tekivät leirillä töitä. Kaikki jaksoivat tsempata hyvin, niin laji- kuin tukiharjoituksissakin. Aina mentiin täysillä, mutta siitä huolimatta reilussa hengessä.

Mahtui leirille toki muutakin kuin pelkkää koripalloharjoittelua. Avainasemassa oli tietenkin saunominen ja uiminen. Rantasauna ja kirkasvetinen Vaulujärvi tarjosivat tähän ihanteelliset puitteet. Lisäksi ohjelmassa oli kaksipäiväiset leiriolympialaiset ja lauantai-illan kruunannut leiridisko, josta ei menoa puuttunut. Tärkeä osa leiriä oli myös vapaa-aika, jolloin oli mahdollisuus päiväuniin, tutustua uusiin kavereihin tai vaikka omatoimiseen harjoitukseen koripallokentällä.

Hyvät säät olivat myös osaltaan takaamassa onnistunutta koripalloleiriä. Torstaina, perjantaina ja lauantaina oli aurinkoista ja lämmintä n. 20 astetta. Keli oli siis, mitä parhain ulkona tapahtuvan urheiluleirin pitämiseen. Ainut yhtäjaksoinen sade sattui sunnuntai aamupäivään. Tällöinkin ohjelmassa oli leirisiivous, jota ei pikku sade haitannut.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Rokuan korisleiri 2012 oli huippuleiri!! Se tarjosi jokaiselle pelaajalle (ja ohjaajalle) paljon hienoja elämyksiä ja kehittävää koripalloharjoittelua. Huolimatta leirin laajasta ikähaitarista leirillä vallitsi todella hyvä henki. Jokainen leiriläinen sai varmasti monta uutta kaveria tai ystävää!

Oulun NMKY kiittää lämpimästi kaikkia leiriläisiä ja ohjaajia hyvin onnistuneesta leiristä! Eipä muuta kuin mahtavaa koripallokautta 2012-2013 kaikille!!

 

Ps. Rokuan korisleiri 2013 järjestetään 25.-28.7.2013. Nähdään silloin Rokualla!! 😉