Rokuan korisleiri 2013

31.07.2013

Rokuan korisleiri järjestettiin tänä vuonna 25.-28.5. Mukana oli 35 mikro-B-ikäistä junioria, 12 ohjaajaa sekä kaksi keittiövastaavaa.

Rokuan leirillä ei ole ollut huono keli moneen vuoteen eikä ollut tänäkään vuonna! Helleraja rikottiin useampana päivänä, mutta innokkaat nuoret eivät antaneet lämmön haitata tekemistä.

Aamut käynnistyivät klo 8.00 kun lähdettiin aamureippailulle, jonka jälkeen tultiin takaisin aamupalalle. Päivän ensimmäiset harjoitukset pyörähtivät käyntiin 9.00. Nuoret oppivat nopeasti, että harjoituksissa ollaan sovittuun aikaan eikä niistä kannata myöhästyä. Tämä toimikin koko leirin ajan todella mallikkaasti, eikä Rokuan mäkiä tarvinnut tästä syystä juosta kovinkaan paljon.

Päivä rakentui 4 harjoituksesta: 2 aamulla ennen lounasta ja 2 lounaan jälkeen. Ruokaa keittiöhenkilökunta teki yllin kyllin ja se oli maittavaa ja ravitsevaa. Iltaisin uitiin ja saunottiin, sekä pelailtiin korista ja pelikortteja.

Perjantaina pidettiin jokavuotiset leiriolympialaiset. Lajeina oli mm. koripallo taitorata, tietovisaa, sokon kuljetusta sekä mölkkyä. Voittajaksi selviytyivät Muumit niukalla pisteen erolla. Onnea heille!

Lauantai-iltana järjestettiin leiridisco, joka houkutti monet tanssimaan koko illan ajaksi. Perinteinen limbo-kisa pidettiin myös, jossa nähtiin useita ilmiömäisiä suorituksia ja riman alituksia! Myöskin ohjaajat kokeilivat omaa taipuisuuttaan, mutta siitä ei tullut oikein mitään.

Sunnuntai käynnistyi kaikkien suosikilla eli loppusiivouksella. Siitä selviydyttiin todella hienosti ja homma saatiin tehtyä nopeasti alta pois. Siivouksien jälkeen oli hieman ruokaa ja ladattiin pattereita leirin loppuhuipennusta varten: Leiripelit. Tässä vaiheessa leiriä kaikki eivät enää jaksaneet pelata vaan he kannustivat raivokkaasti kentän laidalta leirikavereitaan. Pelit olivat tasaisia ja oli mahtavaa huomata nuorten käyttävän leirillä opittuja taitoja pelitilanteessa. Monet nuoret ottivat isoja harppauksia leirin aikana koripallotaidoissa ja toivottavasti se kantaa hedelmää ensi kaudella!

Kiitos kaikille osallistuneille ja nähdään taas ensi vuonna uudelleen!

Terveisin,

Okko ja Antti

Arkistot