Naisten II-divisioona jatkui sunnuntaina 29.1. Rovaniemellä ”paikallisottelulla” RoNMKY – ONMKY. Aina mukava matkustaa 440 km paikallisotteluun!! 😉 Kokoonpanossa oli 11 pelaajaa: Anni, Essi, Pilvi, Sini, Suvi, Emmi, Eeva, Carita, Ira, Talvikki ja Emma. Menomatkan jännittävin hetki oli, kun poro testasi kuskien, Juhan ja Arin, reaktiokykyä. Sehän on Ylioppineitten koripallotreeneissä huippuunsa hiottu, joten ei hätää matkustajilla.
Ottelusta oli odotettavassa tiukka vääntö. Rovaniemi on kauden aikana parantanut huomattavasti otteita Ii-divarissa haastaen hyvin Honsua ja Vaajakosken terää. Ynniltä oli myös kokoonpanosta pois joukkueen kapteeni Kaisu. Näin ollen Pohjois-Suomen koripallovaltikasta oli tulossa tasainen taisto.
Lukuisat pallon menetykset sävyttivät ottelua. Varsinkin Ynnillä oli turhaa puristusta pallosta ja syötöt menivät liian monta kertaa suoraan seinille tai vastustajan käsiin. Peli eteni tasaisissa merkeissä neljännelle jaksolle. Jakson puolessa välissä Rovaniemi nykäisi eron väkisin kuuteen pisteeseen. Jälleen viimeisellä jaksolla korin teko oli tervan juontia Ynnille. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua ero oli Rovaniemelle jo yhdeksän.
Ynni yritti lopussa katkaista kellon rikkomalla ja pakottaa vastustajan vapaaheittoviivalle. Kiri saatiinkin käyntiin, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Rovaniemi vei voiton nimiinsä lukemin 48 – 44.
RoNMKY ansaitsi voittonsa aavistuksen verran paremman peruspelinsä ansiosta. Lukuisten pallonmenetysten lisäksi erityisesti puolustuspelaaminen jätti paljon toivomiseen varaa Ynnin pelissä. Myös heittoprosentti jäi hyvistä paikoista huolimatta jälleen liian alhaiseksi.
Ottelun pisteet jakautuvat Ynnin joukkueen osalta seuraavasti: Emmi 13, Ira 12, Anni 5, Eeva 3, Talvikki 3, Suvi 2 ja Carita 2.
19.2. Ynnillä on mahdollisuus revanssiin, kun rovaniemeläiset saapuvat vieraiksi Karjasillalle. Kotijoukkue tulee esittämään tuolloin enemmän omiin vahvuuksiinsa perustavaa pelaamista. Tavoitteena on vain ja ainoastaan voitto kauden parhaalla pelillä.