Hienon turnauskokemuksen lisäksi Ynnin A-tytöt raivasivat ottelu ottelulta itsensä FUN-sarjan voittajiksi. Finaali päättyi EBT/Wildcatsia vastaan 50 – 41. Lisäksi Ynnin numero 15, Anni Karjalainen, palkittiin FUN-sarjan arvoikkainpana pelaajana.

Oululaisten tavoitteena oli hakea kokemusta ja tiivistää yhdessä pelaamista ennen varsinaisen kauden alkua. Tytöt kuitenkin voittivat oman lohkonsa puhtaalla pelillä. Pitkillä pelaajilla varustettu Ynni oli jatkuvasti askeleen edellä vastustajiaan. Lohkon toiseksi sijoittui TikS, jonka kohtaloksi jäi pudotuspeleissä kohdata Ynnin finaalivastustaja EBT/Wildcats.

Finaali eteni oululaisten hienoisessa hallinnassa alusta lähtien. Pelin edetessä vastustaja alkoi väsyä ja Ynnin voitto alkoi näyttää entistä enemmän selvemmältä. Oulun tyttöjen vahva puolustus ja onnistuneet vastahyökkäykset takasivat finaalivoiton ja turnauksen FUN-sarjan mestaruuden.

Iso hatunnosto Ynnin A-tytöille!

Kultatytöt ja valmentaja (kuva: Carita Fredriksson)