Ynnin naisten edustusjoukkue suuntasi 10 pelaajan voimin lauantaina 8.2. Vaasaan. Mikäli Ynni mieli tavoitella sarjan päätteeksi sarjan kahta kirkkainta sijaa, jotka voisivat viedä divarikarsintojen esikarsintavaiheeseen, oli voitettava kummatkin päivän ottelut. Pakkovoittoja lähdettiin jahtaamaan kokoonpanolla: Suvi, Ella, Elina, Essi, Sini, Oona, Anni, Eeva, Netta ja Anna.
Ynni-Vaajakosken Terä
Ensimmäisessä ottelussa vastaan astui Vaajakosken Terä. Syyskaudella Ynni voitti terän selvästi reilulla 20 pisteellä. Terässä palasi kuitenkin hyviä kokeneita pelaajia, joten helppoa peliä ei ollut luvassa. Ynnin tytöt lähtivät hyvällä jalalla ja aggressiivisella puolustuspelillä otteluun ja karkasivat alussa 10-2 johtoon. Tämän jälkeen Terä ryhdistäytyi ja upotti ensimmäisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla muutaman kovan puolimatkan heiton. Ensimmäinen jakso kuitenkin Ynnille 19-15.
Toinen jakso oli Ynnin näytöstä. Bussissa istumisen pölyt karistettiin jaloista. Ynni puolusti joukkueena ja juoksu nopeilla hyökkäyksillä Terältä jalat alta. Toinen jakso Ynnille lukemin 22-6. Puoliajalle siirryttiin Ynnin johdossa 41-21. Pelin jälkimmäinen puolikas oli enemmän tai vähemmän pelailua. Ynni ei aivan onnistunut pitämään keskittymistään läpi toisen puoliajan ja sortui useisiin helppoihin pallonmenetyksiin, mutta toisaalta vastustajakaan ei pystynyt niistä rankaisemaan muutamaa väläystä lukuun ottamatta. Ynni vei lopulta ottelun 15 pisteen erolla lukemin 63-48.
Ynni-Säynätsalon Riento
Ensimmäinen pakkovoitto oli taskussa ja toista lähdettiin hakemaan Säynätsalon Rientoa vastaan. Haasteen otteluun asetti, että edellisen ottelun loppumisesta seuraavan alkuun oli vain reipas puoli tuntia. SäyRi-ottelun alku jo näytti, että ottelusta ei saataisiin mitään ilmaiseksi. Säyri pääsi otteluun tuoreemmilla jaloilla ja oli terävänä ottelun alussa. Ynni puolestaan tuhlasi mahdollisuuksiaan laittamalla korin alta palloa ohi. Kaikesta huolimatta Ynni vei ensimmäisen jakson 15-11. Toisen jakson puolivälissä Ynni karkasi jo 11 pisteen johtoon ja kaikki näytti hyvältä. Tämän jälkeen taas missattiin layup-nostot korin alta ja vastustaja puolestaan laittoi muutaman todella kovan heiton sukkaan. Toinen jakso meni tasan ja puoliajalle siirryttiin vain Ynnin hienoisessa 28-24 johdossa.
Puoliajalla päätettiin, että laitetaan kaikki peliin ja hoidetaan homma kotiin entistäkin aggressiivisemman puolustuspelin kautta. Joukkue näyttikin, että energiaa oli vielä reservissä ja iski huikealla sykkeellä kolmannelle jaksolle. Ynni juoksi vastustajaltaan karkuun kolmannella jaksolla lukemin 23-7 ja ottelu oli käytännössä taputeltu. Viimeinen neljännes pelattiin taas tasatahtia Ynnin viedessä sen kahden pisteen erolla itselleen. Loppulukemat Ynnin eduksi 64-42.
Valmentajan kommentit
Ratkaistiin voitot hyvällä ja paikoin erinomaisella puolustuspelillä. Kun vastustajan pystyy pitämään alle 50 pisteessä, niin mahdollisuudet otteluiden voittamiseen kasvavat huomattavasti. Nimenomaan puolustus oli se osa-alue, jota me pystyttiin parantamaan verrattuna edellisiin turnauksiin. Puolustus oli aggressiivisempaa ja jokainen pelaaja oli valmis laittamaan kaikkensa joukkueensa eteen. Lisäksi joukkuetoveria kannustettiin ja kentällä/vaihtopenkillä uskallettiin oikeasti hymyillä, mikä siivitti joukkuetta parempaan suoritukseen!
Ynni nousi kahden voittonsa myötä keskisen alueen II divarin sarjakakkoseksi ja taistelee kotikentällään Karjasillan koululla 16.3. divarikarsintojen esikarsintaan oikeuttavasta sijoituksesta.
Ynnin pistenaiset vs. Vaajakosken Terä
Sini 19, Eeva 9, Elina 8, Oona 7, Anna 7, Anni 6, Suvi 4, Ella 2 ja Essi 1
Ynnin pistenaiset vs. Säynätsalon Riento
Anna 15, Eeva 15, Sini 10, Elina 7, Suvi 5, Essi 4, Anni 4, Oona 3, Netta 1