Sunnuntain 16.3.  turnauksessa pelattiin keskisen alueen naisten II-divarin voitosta ja paikoista ykkösdivarin nousukarsintojen esikarsintaan. Ynni tarvitsi kaksi voittoa karsintapaikan varmistamiseen ja 14 pisteen voiton Jyväskylän Liikunnan Riemusta II-divari lohkon voittamiseen, jolloin esikarsinta pelattaisiin Jyväskylän sijasta joko Oulussa tai Lahdessa SB Girlsin emännöimänä. SB Girls voitti kaakkoisen alueen II-divarin puhtaalla pelillä.

Päivän kahteen peliin lähdettiin erinäisten syiden johdosta varamiehisellä kokoonpanolla. Rovaniemeltä mukana oli vain Oona Niemelä. Tämän kauden ensiesiintymiset tekivät loukkaantumisista kärsinyt Ira Salo ja B-juniori-ikäinen Emma Lauri. Lisäksi edellisen kauden runkopelaajista Emilia Kannus tuli pikahälytyksellä joukkueen avuksi. Näin kasaan saatiin kymmenen pelaajan rosteri.

Vaasan Salama oli puolestaan liikkeellä kuudella kokeneella pelaajalla.  Salama pelasi iloisella asenteella, mutta jalat eivät tällä kertaa riittäneet Ynnin iskiessä 89-35 voiton. Pisteet: Sini 21, Anna 16, Eeva 13, Suvi 12, Anni 10, Emilia 8, Ira 4, Oona 3 ja Essi 2. B-ikäinen Emma jäi tällä kertaa pisteittä, mutta sai arvokasta kokemusta kentältä.

Liikunna Riemu voitti toisessa pelissä Salaman 70-32. Näin oltiin valmiita taistoon II-divarin ykkössijaista. Aiempi kohtaaminen oli päättynyt Riemun 13 pisteen voittoon Ynnistä. Peli lähti vauhdikkaasti käyntiin, mutta pallo poltteli käsiä korin teon hetkillä. Ynnin ote oli sen verran vahvaa, että Riemu otti ensimmäisen aikalisänsä kun peliä oli pelattu 2.15 ja Ynni johti 4-2. Ensimmäinen erä mentiin tasaisissa merkeissä, mutta tauolle mentiin Riemun johtaessa niukasti 14-11.

Toisessa erässä valmentaja Mika otti puolestaan aikalisän kun erää oli pelattu vain 1.57. Riemu johti 18-12 ja näytti olevan karkaamassa. Aikalisä auttoi ja Riemu joutui ottamaan aikalisän kun peliä oli pelattu 5.40 ja peli oli kutkuttavasti 22-21 Riemulle. Kirivaiheessa kokenut Emilia otti kentän lyhimpänä puolustuslevypallon ja kuljetti näyttäväsi coast to coast ja teki lay upilla korin. Erä päättyi Riemun johtaessa 29-25. Peli oli puolin ja toisin kauden tiukinta taistoa.

Kolmas erä oli Ynnin hallintaa ja erän päättyessä Ynni oli siirtynyt 43-34 johtoon. Ynnin miesvartointi oli myrkkyä Riemun todella tarkkakätisille pelaajille.

Neljännessä erässä Riemu nousi taistelemaan ja kun peliä oli jäljellä 2.01 oli tilanne enää 46-49 Ynnille ja Mika joutui ottamaan aikalisän, mikä auttoi  ja 20 sekunnissa ero kasvoi 8 pisteeseen Ynnille.  Riemun aikalisä ei ei enää auttanut ja Ynni vei pelin 56-48. Riemu jäi näin ollen korierolla sarjakärjeksi, mutta Ynni varmisti esikarsintojen paikan.

Kauden kovimman pelin pisteet: Anna 22, Sini 14, Emilia 8, Eeva ja Suvi 4, Anni 2 ja Oona sekä Essi 1. Riemun tehoista vastasivat Iina lintunen, Roosa Huovinen sekä pelaajavalmentaja Jonna Temonen. Riemulla oli riemukkaasti mukana kaksi isoa seuralippua, mikä ilahdutti II-divariin runsaslukuista yleisöä.