Ynnin naiset avasivat kautensa sunnuntaina Kuopiossa naisten II-divarissa, joka pelataan tällä kaudella 11 joukkueen voimin. Matkaan lähdettiin kymmenen pelaajan voimin. Uusina kasvoina joukkueessa pelaavat Nelli Roininen ja Emilia Jaakkola.

Ensimmäisessä pelissä kohdattiin viime kauden sarjaykkönen Liikunnan Riemu Jyväskylästä. Riemun kanssa pelit menivät viime kaudella ristiin, joten oli aika näyttää kuka on ykkönen. Ynni aloittikin vahvasti ja vei heti 14-0 jakson ennen kuin Riemu sai avattua oman pistetilinsä, joka tapahtui vasta ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla. Agressiivinen puolustus yhdistettynä nopeisiin hyökkäyksiin oli myrkkyä isolla pelaajaringillä matkassa olleelle Riemulle. Ynni pelasi läpi ottelun kahdella viisikolla. Voitto luvuin 55-39. Anna Kauniskangas heilutti korisukkaa 18 pisteellä ja hän oli kaikilla pelin osaalueilla kentän ykkönen.

Toisessa pelissä vastassa oli entisestään vahvistunut Honsu, joka pystyi hetken pyristelemään vastaan, mutta joutui taipumaan hyvän puolustuksen alla selvin numeroin Ynnille  69-37. Essi Siponen puolusti erinomaisesti Honsun vahvan Eeva Lepistön, joka on aiemmissa kohtaamisissa ollut vahva korin läheisyydessä. Sini Kokkonen ja Anna Kauniskangas heiluttivat korisukkaa kumpikin 18 pisteen edestä.

Koko joukkue pääsi pisteiden makuun, mikä lupaa hyvää koko kautta ajatellen. Jalat toimivat tänään hyvin, mistä kiitos treenejä vetäneelle Jorgolle.

Pelikoutsi Juha pääsi tänään helpolla. Tilastomerkinnäksi tuli yksi aikalisä kahdessa pelissä.

 

Joukkuekuva Kuopion turnauksesta 26.10.

Joukkuekuva 26.10.2014