Ynnin B-pojat pelasivat lauantaina 18.4. Karjasillan koululla keskisen aluesarjan päätösturnauksensa. Vastassa oli Äänekosken Huima ja Vaasan Salama. Ynnin kokoonpanossa esiintyi 12 pelaajaa: Janne, Jani, Gramos, Aapo, Iivari, Jaakko, Begani, Mikael, Arttu, Jesse, Matti ja Kalle.

Sarjatilanne asetti oman mausteensa turnaukselle. Ennen päätösotteluita Ynni oli jaetulla kärkisijalla sarjassa Muuramen Urheilijoiden kanssa neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Voittamalla molemmat ottelunsa Ynni varmistaisi sarjan kakkospaikan ja säilyttäisi mahdollisuudet myös sarjavoittoon, mikäli Muureme häviäisi omassa päätösturnauksessa yhdenkin ottelun.

Ottelu Äänekosken Huimaa vastaan alkoi Ynnin osalta hyvin. Joukkue pystyi puolustamaan tiiviisti ja esitti vahvaa heittopeliä. Puoliajalle mentäessä Ynni oli onnistunut kasvattamaan johtonsa 15 pisteeseen. Peli säilyi loppuun asti Ynnin kontrollissa. Voittolukemat olivat lopulta 59-36. Voiton avain oli tiivis puolustuspeli, josta kertoo vain 36 Ynnin päähän tehtyä pistettä.

Toisessa ottelussa Vastaan asettui vaarallinen Vaasan Salama. Edellisessä kohtaamisessa tammikuun lopulla Ynni onnistui aivan viimehetkillä kääntämään ottelun voitokseen. Ynni tuli otteluun hyvin sisään ja hallitsi ottelun alkua johtaen avausjaksolla parhaillaan jo 10 pisteellä. Hiljalleen Salama pääsi ottelussa omalle tasolleen ja ottelu tasoittui. Toisen jakson alusta eteenpäin ottelu oli tasaista taistelua; puolustettiin kovaa ja pyrittiin hyökkäämään nopeasti. Helppoja koreja kumpikaan joukkue ei kuitenkaan juurikaan saanut. Kaiken kaikkiaan ottelu oli vauhdikasta ja viihdyttävää juniorikoripalloa!

Neljännen jakson ensimmäinen puolikas oli Vaasan. Ynnin puolustuksessa tapahtui muutamia uinahduksia, joista Salama rokotti armotta. Puolestaan Ynnin onnistumiset hyökkäyspäässä oli harvassa Vaasan paikkapuolustusta vastaan. Neljä minuuttia ennen loppua Salama repäisi eroksi jo seitsemän pistettä, 57-50 ja vei peliä täysin. Tässä kohtaa näytti vahvasti siltä, että vaasalaiset saavat revanssin kotikentällään kärsimälleen tappiolle.

Ynniläisten leuat eivät kuitenkaan painuneet rintaan, vaan joukkue näytti mitä loppuun asti pelaaminen tarkoittaa. Momentumin Ynnille käänsi Janin kova kolmen pisteen heitto. Tämän jälkeen kentällä oli aivan uusi Ynni. Joukkue puolusti mahtavasti taistellen ja hyökkäyspäässä tuli onnistumisia. Hyökkäyspään onnistumisissa suurta roolia näytteli Kallen seitsemän pistettä (yksi kolmonen ja kaksi kahden pisteen arvoista ajoa) ja myös Mikaelilta nähtiin ratkaisuhetkillä vahvoja suorituksia. Ynni vei viimeiset noin neljä minuuttia lukemin 14-5 ja tämä takasi upean come back-voiton lukemin 64-62!

Päivän kaksi voittoa varmistivat sen, että Ynni on vähintään kakkonen sarjassa. Ykkössijaankin on vielä mahdollisuus, mikäli Muurame häviää jommankumman ensi viikonlopun otteluistaan.

Kalle ajaaKalle viimeistelemässä loppuhetken tärkeitä koreja.