Lauantaina pelattiin meidän ensimmäiset kotipelit C-tyttöinä. Osalle kotipeli olikin ensimmäinen laatuaan, kun tänä syksynä saatiin vasta tämä oiva joukko kasaan. Mukana menossa Adeliina, Emma, Iida, Inka, Maija, Marika, Pieta, Saara, Sara, Viivi ja lisäksi White-joukkueesta vahvistukseksi saatu Pipsa. Mukana oli tietysti myös valmentajamme Anni luotsaamassa tätä iloista tyttöjoukkoa.
Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja tytöt lähtivät Annin johdolla valmistautumaan peliin reippaasti lämmitellen. Samalla mittailtiin katseilla ensimmäistä vastustajaa eli Taivankosken Kuohua. Meidän tytöillä kova into ja tietysti voitontahto päällä.
Peli lähtikin mukavan tasaisesti käyntiin. Meidän tytöt saivat tehtyä muutaman korin, mutta myös TaKu lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ensimmäinen ja toinenkin erä vielä oli tasaista menoa, meidän tytöiltä nähtiin useita todella taidokkaita koreja ja treeneissä harjoitellut kuviot toteutuivat hienosti kentällä. Taivalkoski kuitenkin lähti vetämään kaulaa kokeneella joukkueella ja pisteissä karkasivat kauas tavoittamattomiin. Kuitenkin oli ilo nähdä, että Ynni pelasi loppuun asti täysillä ja luovuttamisesta ei näkynyt merkkiäkään vielä siinäkään vaiheessa, kun piste-ero kasvoi yli kuuteenkymmeneen. Loppulukemat olivat kyllä melko murskaavat 26-96 Taivalkosken Kuohulle.
Seuraavaksi pelattiin TaKu-Ronmky-ottelu, jonka aikana meidän tytöt kävivät evästämässä ja hiomassa pelikuvioita. Tytöt seurasivat silmä kovana peliä kentän laidalla ja miettivät omaa pelitaktiikkaa tulevaan peliin Ronmkya vastaan. Selväksi tuli peliä seuratessa, että Ronmky pelaa kovaa ja aggressiivista peliä, eikä ottelu tule olemaan helppo nakki. Ronmky kaatoinkin TaKun melko tasaisin luvuin 55-67.
Sitten pääsikin, pienen valmistautumisen jälkeen, meidän peli Ronmkya vastaan alkamaan. Rovaniemi lähti heti painamaan voimalla päälle ja alkoi takoa koreja tasaiseen tahtiin. Myös meiltä nähtiin hyviä pelikuvioita ja useita hienoja koreja, mutta perässä oltiin koko ajan. Puoliajan jälkeen meidän tytöt saivat uuden vaihteen päälle ja kolmannessa neljänneksessä tehtiinkin melkein puolet koko meidän pistesaaliista. Lisäksi Rovaniemen aggressiivinen pelityyli kostautui virheiden muodossa ja joukkuevirheet tulivat täyteen. Meidän tytöt pääsivätkin heittämään tuon jälkeen vapareita ennätysmäärän, kun jokaisesta seuraavasta virheestä saatiin kaksi vapaaheittoa. Osa meni sisään, osa ei ja loppukiristä huolimatta Ynni kärsi reilun tappion, pelin päättyessä luvuin 35-81.
No tästä on hyvä jatkaa ja nousta! Oli ilo nähdä miten hienosti ihan uudetkin tytöt pääsivät mukaan joukkueeseen ja miten hyvää syöttelyä nähtiin ajoittain kentällä. Ja tappiotkaan eivät tainneet kovin pahasti kirvellä, kun niin iloiset naurut ja pulinat kaikuivat pukukopista pelien jälkeen!
Seuraavia pelejä odotellessa..! :)=
Kirjoittanut joukkueenjohtaja:
Johanna