C-poikien jännittävä SM-turnaus Espoossa

03.04.2016

ONMKY C-pojat lähtivät saalistamaan avausvoittoa Espoon Summahallilta sunnuntaina 3.4. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Namika Lahti. Pojat lähtivät peliin hyvällä asenteella ja ensimmäiselle tauolle mentiin Ynnin johtaessa 11-10. Pelin edetessä ote siirtyi kuitenkin lahtelaisille, lopputuloksena tappio lukemin 50-67.

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui isäntäjoukkue Tapiolan Honka ”Kelo”. Kotihallissaan honkalaiset pussittivat palloa tehokkaasti ensimmäisellä jaksolla ja toiselle jaksolle lähdettiin Hongan johdossa. 21-17. Sisuuntuneena ensimmäisen ottelun tappiosta ynniläiset ottivat ottelun kuitenkin komentoonsa toisella jaksolla siirtyen 12 pisteen johtoon puoliaikaan mennessä. Toisella puoliajalla pojat jatkoivat samalla vauhdilla ja pelin loppurssa tulostaulu näytti Ynnin voittoa lukemin 78-51.

”Pystyimme parantamaan levypallopelaamista sekä nopeuttamaan puolustukseen siirtymistä ensimmäisestä pelistä ja ansaitsimme avausvoittomme tänään,” iloitsi valmentaja Essi Siponen ottelun jälkeen.

Seuraava SM-turnaus pelataan 9.4. Oulussa Karjasillan koululla vieraina Turun NMKY ja Kouvolan Kouvot. Tervetuloa kannustamaan poikia lisäpisteiden metsästyksessä!

 

Teksti ja kuvat: Petri Montin

 

12966776_10206325620075709_1920918399_n12966482_10206325623755801_617441068_n12939345_10206325621835753_1098496786_n12939256_10206325618675674_2685014_n

Arkistot