C-poikien oma Superkoriskuu, viisi turnausta (10 peliä) neljässä viikonlopussa, käynnistyi reissulla Lohtajan hienoon uuteen Maininkihalliin, jonne Kalajoki oli siirtänyt kotiturnauksensa. Uudessa hallissa olikin hienot puitteet ja hyvän kokoinen kenttä pelata pohjoisen aluesarjan turnaus. Tulokset olivat brutaalit. Kalajoen Nuorisoseura 9 – 68 ONMKY ja ONMKY 75 – 9 EsaB Siilinjärvi.
Ensimmäinen peli oli Kalajokea vastaan ja alun muutaman minuutin kangertelun jälkeen peli lähti kulkemaan hyvin ja voitto saalistettiin. Pienen tauon jälkeen vastaan asettui Siilinjärven EsaB ja pojat jatkoivat hienolla puolustuspelillä ja kehittyivät siinä koko ajan. Pojat pelasivat hienosti joukkueena ja jokainen poika pääsikin pisteiden makuun. Paluumatkalla sitten myöhäinen lounas Kalajoella ja kotona oltiinkin jo ennen kuutta illalla. Harvinaista herkkua reissupeleissä, että näin aikaisin jo ollaan kotona. Joukkueen päävalmentaja Juha Valkama summaa reissua seuraavasti: ”Poikien puolustuspeli otti ison harppauksen eteenpäin. Pelaajat saivat ahaa-elämyksen joukkuepuolustuksen tarkoituksesta. Saimme peleistä aimo annoksen lisää intoa ja itseluottamusta. Ensi viikolla pidetään treeneissä jälleen hauskaa ja peleissä vielä hauskempaa.”
Ensi viikonloppuna jatketaan SM-karsintaa Jyväskylässä Honsua ja Huimaa vastaan ja sen jälkeen kaksi viikonloppua ja kolme kotiturnausta, kaksi aluesarjaa ja yksi SM-karsintaa.
Teksti ja kuva: C-poikien joukkueenjohtaja Mika Alanko.