Sanotaan, että pidot paranee kun väki vähenee. Näin taisi käydä myös minitytöille suunnattuamme viikonloppuna Kalajoelle. Viikolla useampaa tyttöä vaivannut kuumeilu pienensi kokoonpanoa huomattavasti ja lisäksi muutamalle tytölle sattui samalle viikonlopulle reissuja, joiden seurauksena kahden joukkueemme yhteenlaskettu kokoonpano lauantaille oli 12. Hieman laitettiin kokoonpanoja sekaisin kaikkiin neljään peliin, jotta joka peliin saatiin ainakin pari vaihtopelaajaa.

Ensimmäinen peli Kalajokea vastaan oli alusta saakka tiukka, mutta puoliajan jälkeen saatiin erityisesti hyvän puolustukseen paluun ansiosta repäistyä eroa joka siivitti meidät 28–18 voittoon. Toisessa pelissä vastaan asettui Ylivieskan Kuula, joka peittosi syksyllä yhden kokoonpanomme yli 70 pisteellä. Tällä kertaa peli oli kuitenkin tasainen alusta loppuun ja kehitti varmasti molempia joukkueita tasapuolisesti. Kuulan taitavat ja urheilulliset tytöt veivät ottelun kuitenkin nimiinsä 38–30.

Kolmannessa pelissä päästiin nauttimaan koripallosta ihan koko rahan edestä jälleen kotijoukkue Kalajokea vastaan. Kalajoen tytöt viihdyttivät paikallista yleisöä pitkin ottelua johtaen parhaimmillaan yli 10 pistettä. Ynnin minit eivät kuitenkaan pienestä hetkahda. Luotimme omaan tekemiseen, jaksoimme palata puolustamaan ja nousimme piste pisteeltä lähemmäksi ja lopulta kolme sekuntia ennen ottelun loppua Laura Kuisman korilla tasoihin! Kalajoki ei tähän taisteluun enää varsinaisella peliajalla ennättänyt vastaamaan, joten tyttöjen elämän ensimmäinen jatkoaika pääsi alkamaan. Jatkoaika oli ottelun tavoin tiivistunnelmainen, mutta toisin kun varsinaisella peliajalla, saimme pitää johdon jatkoajan alkuhetkistä lähtien ja tytöt taistelivat aivan mielettömään yhden pisteen jatkoaikavoittoon!

Neljännen pelin alussa joutui valmentajatkin laittamaan kaiken matemaattisen osaamisensa kehiin laskiessaan joukkueen kokoonpanossa jäljellä olevia pelaajia. Seitsemällä tytöllä lopulta päästiin peli aloittamaan, mutta erinäköisten käänteiden jälkeen toisen erän loppupuolella allekirjoittanut joutui lähtemään rekrytointireissulle käytävälle, jotta saatiin viisi pelaajaa kentälle aina kerrallaan. Tässä kohtaa päästäänkin urheilun ja turnausreissujen ytimeen – ihmisiin. Kun saa uusia kavereita turnauspäivän aikana, voi joukkueeseen saada vahvistuksia esimerkiksi vastustajien pelaajista! Niin vaihtui Kalajoen joukkueen Auroralla ja Lucalla aulan tiivistunnelmainen pöytäjalkapallo Ynnin peliasuiksi ja ei mennyt kauaakaan kun tällaisen yhteistyöjoukkueen ensimmäinen korikin oli saatu aikaan! Ottelun lopputuloksesta ei tässä ottelussa ollut epäselvyyttä, vaan Ylivieska oli ansaitusti 30 pistettä parempi. Hymyistä päätellen voittajia taisi kuitenkin olla yleisö mukaan lukien koko sali täynnä.

Tällaiset reissut ovat juniorikorista parhaimmillaan. Me valmentajat olemme niin ylpeitä kaikista tytöistä ja iloisia ja onnellisia miten hienolla asenteella tytöt turnauksissa toimivat. Toivottavasti tuleviin turnauksiin saadaan jo sairastupa mahdollisimman vähälukuiseksi ja kaikki tytöt pelaamaan. Asiaan kuitenkin kuuluu, että kaikkea aina sattuu ja tapahtuu ja varmaa on se, että tämän viikonlopun reissusta puhutaan vielä pitkään!

Siiri
Minityttöjen päävalmentaja

Kuva: Hannu Tilus