Pimeässä talvisäässä lähtivät Oulun C-pojat taivaltamaan kohti Siilinjärveä. Edessä olivat vuoden viimeiset sarjapelit keskisessä 2-divisioonassa. Vastustajiksi tulivat Linkki ja Äänekosken Huima. Edeltävällä reissulla Kauhajoella ennakkosuosikki oli Karhut, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Ynnin pojilla oli puhdas saldo sarjassa ennen kahta viimeistä peliä. Joukkueesta edelleen poissa oli valmentaja Valkama, joten kakkoscoutsi Antti sai toisen otteluviikonlopun heti perään vetääkseen.

Poikien hyvä fiilis näkyi jo heti pelin alussa vaihtopenkille saakka ja viiden eri pojan tekemät korit kertovat samaa tarinaa. Ensimmäinen jakso kirjattiin Oulun pojille luvuin 18-21. Toinen jakso teki jo selvemmän eron joukkueiden välille ja puoliajalla tilanne oli Ynnille 30-43.

Puoliajalla poikien hyvä fiilis säilyi ennallaan ja kolmas jakso painui Ynnille 17-25. Neljäs jakso oli ottelun selkeästi vaikein ja tuossa jaksossa Huima kiri poikien saavuttamaa etumatkaa seitsemällä pisteellä. Jakson luvut menivät Huimalle 28-21, mutta lopputulos kuitenkin Ynnille luvuin 75-89.

Toisessa ottelussa vastaan asettautui Linkki.

Ensimmäinen jakso oli Ynnin pojilta tasapainoista koripalloa ilman suurempia tunteita. Jakso päättyi Ynnille 29-12. Ynnin poikien perussuorittaminen jatkui toisella jaksolla ja linkki alkoi väistämättä taipua. Luvut olivat puoliajalle mennessä 52-21 Ynnille.

Kolmas jakso oli jälleen vahvaa pelaamista ilman suurempia notkahduksia ja tässä kohtaa alkoi peli olla tuloksellisesti selvä Ynnin johtaessa 73-32. Ilmeisesti tieto viimeisen pelin viimeisestä jaksosta ja aina yhtä kutkuttava 100 pisteen ylitys kiehtoi poikia sen verran, että viimeinen jakso kirjattiin Ynnille 29-8 ja koko ottelu 103-40.

Näin pojat olivat saaneet vuoden viimeiset ottelut pakettiin ja hyvä oli lopettaa voittoihin. Valmentaja Anttikin loisti tyytyväisenä saadessaan kuitattua parin viikon takaiset tappiot.

Tästä joulun ja uudenvuoden viettoon selvänä ykkösenä keskisestä 2-divisioonasta puhtaalla pelillä.

 

Terveisin

C-pojat joukkueenjohtaja