Edellisestä Biddy Basket Finland raportista on nyt ehtinyt vierähtää puoli vuotta. Silloin toiselle tasolle tiensä oli selvittänyt valintojen kautta Viljami Valkama, Miro Koskela, Matias Märsynaho, Nestori Tuikka, Valtteri Haapalainen, Daniel Lepistö ja Johannes Rainto. Näistä Viljami, Miro, Matias ja Nestori olivat vanhemmassa ikäluokassa. Valtteri ja Daniel olivat isossa Biddy Basket pääryhmässä. Matka jatkui tästä vielä Viljami Valkaman, Valtteri Haapalaisen ja Daniel Lepistön kohdalla eteenpäin. Muiden poikien osana oli jäädä 2-tason leirille, joka oli myös todella hieno saavutus. Näiden kolmen pojan osalta hiukan tietoa, että minne kukanenkin lopulta meni ja päätyi.

Viljami Valkama valittiin legendat ryhmään pelaajaksi. Matias Märsynaho jäi varamieheksi. Tämä ryhmä ei enää osallistunut 3-tason leiritykseen vaan he matkasivat suoraan Espanjan Madridiin pelaamaan 14 – 19.2 väliselle ajalle. Samassa ryhmässä oli edellisenä vuotena usa:n valitut pelaajat. Espanjassa vastaan tuli paikallisia joukkueita, sekä suomalainen PHYK.

Ensimmäisestä ottelusta biddy joukkue saalisti komeasti voiton luvuin 61-81. Toinen ottelu oli Torrelodonesta vastaan ja siellä Viljami Valkama pääsi korinmakuun tehden 12 pistettä. Tämä ottelu päättyi myös biddy joukkueen voittoon. Kolmannen ottelun joukkue pelasi Canoesta vastaan. Biddy joukkue oli pysäyttämätön ja paineli voittoon luvuin 64-61 ja suoraan finaaliin toista suomalaista joukkuetta PHYK:ä vastaan. Loppuottelussa PHYK kaatui luvuin 77-66 ja turnauksen MVP oli Biddyn Matias Diaz Suomela. Viljami Valkama sai kultaa tuotua joukkueen mukana pohjoiseen Ouluun. Viljamin sanoin: ”Turnaus Espanjassa oli todella onnistunut kaikilta osin. Pelit sujuivat hienosti, sai tehtyä pisteitä ja voitettua otteluita. Pelien ulkopuolinen aika oli rentoa olemista ja akkujen lataamista seuraaviin peleihin. Todella vörtti reissu, kun samalla tarttui mukaan uutta koripalloiluun.” Onneksi olkoon Viljami.

Viikko legendojen saapumisesta takaisin suomeen, oli usan varsinaisen biddy basket ryhmän vuoro leireillä kisakeskuksessa. Mukana oli siis enää itse viralliseen joukkueeseen valitut, sekä näiden varamiehet. Leirille osallistui Valtteri Haapalainen (valittu) ja Daniel Lepistö (varalla). Leiritys koostui yksilökilpailuista, sekä joukkueen pelillisistä taktiikoista. Todella paljon sai pojat pelata 1vs1 kisoja, sekä taitokisoja. Yksi voitto tuli ynnille puolesta kentästä olevasta heitosta, jonka sai ensimmäisenä leiriltä sisään Daniel Lepistö. Lopulta molemmat Oulun pojat laittoivat pari koria puolesta kentästä. Leirityksen jälkeen oli loppupalaverit ja varamiehille jäi edelleen osaksi vain odottaa mahdollisia paikkojen vapautumisia.

Viikkojen odotus oli ohi ja usa:n Kansas Cityn matka saattoi alkaa. Sinne matkasi kaikkien leiritysten jälkeen vielä Valtteri Haapalainen. Valtteri majoittui isäntäperheeseen toisen joukkuelaisen pojan kanssa, joten uusia tuulia tuli myös sitä kautta pojille.

Poikien pelit eivät valitettavasti menneet kauhean hyvin ja jokaisesta pelistä he joutuivat poistumaan tappio niskassa. Näistä huolimatta äärimmäisen hyvää kokemusta jokaiselle pojalle. Näitä kokemuksia ja oppeja ei saa kuin pääsemällä ko. joukkueisiin pelaamaan. Valtteri saalisti turnauksessa 16 pistettä tehden yhtä lukuunottamatta kaikissa peleissä koreja. Valtteri pelasi omasta pelipaikasta poiketen usa:ssa sentterinä. Valtterin sanoin: ”Usa reissu oli todella hieno ja opettavainen. Sai puhua englantia isäntäperheen kanssa, tutustua uuteen maahan ja uusiin kauppoihin. Valtteri oli tyytyväinen saamaansa runsaaseen peliaikaan, sekä omaan pelisuoritukseensa. Suosittelee ehdottomasti Biddy Basket Finlandia muillekin.”

Seuraavaksi pojilla on edessä valintaleiri, josta kootaan Espanjaan (sama kuin Viljamilla) joukkue. Tänne on ynnin pojista ilmoittautuneet Valtteri sekä Daniel, jotka yrittävät murtautua pelaavaan kokoonpanoon Espanjan reissulle. Toivotamme pojille tsemppiä tuleviin koitoksiin ja onnittelut jo tähän saakka olevista suorituksista. Syksyllä saadaan toivottavasti jatkoa poikien biddy tarinaan.

Terveisin

Aapo Lepistö