C-pojat White joukkueella oli aika miettiä uusia haasteita myös valtakunnallisella tasolla. AND1 turnaus Salossa antoi viitteitä siitä, että haastesarja on jo liian kevyt pojille ja lisää kovuutta kaivataan. Näin joukkueen kolmikko Valkama, Lehmikangas ja Lepistö miettivät että minne poikien kanssa lähdetään kevään korvilla pelaamaan. Vaihtoehtoja oli ricoh turnauksesta aina tuonne tampereen namika turnaukseen saakka. Lopulta osallistujalistoja seurailemalla päädyimme Lahden easter turnaukseen. Sinne oli tulossa todella kovaa nippua Espanjasta, Virosta ja Ruotsista, sekä tietenkin Suomesta. Näin ilmoitimme itsemme sinne ja jäimme odottelemaan otteluiden aikatauluja.
Olimme tottuneet yöpymään kouluilla, vaan koulumajoitukset olivat tuonne täynnä ja jouduimme ”tyytymään” hotellimajoitukseen. Poikia asia ei todellakaan haitannut, he olivat asiasta mielissään. Itse reissu alkoi aivan kuin muutkin pidemmälle vievät pelimatkat, junalla ja erittäin aikaisin. Etenimme kohti Lahtea jo viiden jälkeen. Perillä odottaisi autokyyti hotellille ja päivän ensimmäisiin peleihin. Hotelli oli Lahden kauppahotelli Grand ja siitä oli reilu kilometrin kävelyä itse Lahden urheilukeskukseen, jossa kaikki pelit pelattiin. Ensimmäinen kuljetus saatiin siis turnaus minibusseilla, mutta siitä eteenpäin siirtymät suoritettiin kävelemällä. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä, koska pojilta saatiin aina sopivasti jalat auki peleihin ja loppuverryttely takaisin tullessa.
Kansainvälistä tunnelmaa todellakin. Espanjalaisia joukkueita eteni käytävillä, ruotsinkieltä siellä ja täällä ja virolaisia huudahduksia. Pohjoisen pojat katselivat meininkiä eri näkökulmasta kuin tuiran koulun käytävillä. Joukkue muodostui pienten vaikeuksien kautta seuraavanlaiseksi: Viljami Valkama, Matias Märsynaho, Daniel Lepistö, Nestori Tuikka, Aleksi Rahko, Miro Koskela ja sitten apuvoimia saatiin sairasteluiden vuoksi Nico Helaselta (b-pojat), Veeti Määtältä (ronmky) ja Tuukka Lampelasta (entisiä ynniläisiä nykyään MuKin pelaaja). Näin saatiin kilpailukykyinen joukkue matkaan kaikkien sairastapausten vuoksi, koska reissu oli jopa todella lähellä peruuntua. Mukaan lähti valmentaja Juha Valkama ja joukkueenjohtaja Aapo Lepistö.
Ensimmäinen peli odotti poikia Tiit Soku joukkueen muodossa. Joukkue oli Virosta ja emme tienneet joukkueesta oikeastaan mitään ennen peliä, kuten ei oikeastaan muistakaan joukkueista. Kaikki olivat täysin uutuuksia vastustajina pojille. Kauaa ei peli ehtinyt vanhentua kun pojat huomasivat kuinka kovasta joukkueesta onkaan kysymys. Sanotaan tähän pienenä knoppitietona, että Tiit Soku joukkue pelasi baltic sarjaa ja joukkueen pelaaja Järve oli koko liigan ylivoimaisesti tehokkain pelaaja ja toiseksi paras pistemies. Samoin pelaaja Allik oli baltic sarjan seitsemänneksi paras pistemies. Tämä antaa hiukan osviittaa kuinka kovasta joukkueesta puhutaan. Ja itse peliin, jossa Allik upotti ensimmäisen reilu puolen minuutin sisään kaksi kolmosta ja peli samantien 6-0. Siihen kaksi virhettä vielä ynniläisiltä perään. Akselisto Järve-Allik paukutti todella kovalla tahdilla pelitilanteeksi jo 18-2. Ynnin ainoan korin oli tuossa vaiheessa tehnyt Nico Helanen. Tahti jatkui hyvin pitkälti saman suuntaisena, mutta aavistuksen verran rauhoittuneena. Puoliajalle mentiin tilanteessa 43-6. Todella murskaavan näköistä oli baltian liigan toiseksi tulleen joukkueen esitys. Oululaisten puolustukseksi täytyy sanoa, ettei pojat olleet aikaisemmin ollu yhtä kovassa paikassa. Yhtä kovaa vastustajaa vastaan he ovat pelanneet kyllä, siitä on vastannut Karhu Basketin SM-tason ryhmä, joka myös pelasi baltic sarjaa. Näiden kahden yhdistäminen teki asiasta kuitenkin todella kovan paikan pelata.
Toinen puoliaika oli sitten oikeastaan vain oman pelin löytämistä, jotta saadaan oma peli toimimaan kentällä kuten poikien taso edellytti. Tämä oli vain helpommin sanottu kuin tehty. Kun alussa ynni jäi niin pahasti telineisiin, niin sieltä kampeaminen olisi kovan työn takana. Pientä alun pyristelyä oli havaittavissa kun peli oli 47-10. Se loppui kuitenkin pariin Tiit Sokun kolmoseen. Pojat saivat huomata, että jokaisesta pienestäkin virheestä kentällä rankaistaan kovalla kädellä. Kolmosen kaarelle ei voi jättää vapaaksi pelaajaa ja puolustukseen pitää tulla erittäin nopeasti. Syötöt pitää olla kovia, tarkkoja eikä löysäilyyn ollut yhtään varaa. Peli oli jälleen yht´äkkiä 55-12 ja lopputulos 63-26 oli Virolaisille täysin oikeutettu. Sellainen huomionarvoinen seikka kuitenkin. Toinen puoliaika meni pisteiden valossa täysin tasan 20-20. Joten loppupeleissä pojat saivat olla tyytyväisiä siihen, että oma paketti pystyttiin saamaan kasaan ensimmäisen puoliajan lukemista huolimatta.
Tästä loppupalaverin kautta kävelemään kohti kauppaa ja hotellia. Vaikka ensimmäinen ottelu päättyikin tappioon, jäi siitä hyvä mieli loppujen lopuksi. Nyt oli karisteltu sitten matkapölyt oikein todenteolla. Valmistautuminen seuraavaan päivään, joka tulisi olemaan kova, alkoi hyvällä iltapalalla ja venyttelyillä, sekä aikaisiin maate menolla. Lauantaina tulisi olemaan edessä toinen virolaisjoukkue Orissaare sport, Lahti basketball white ja Espanjalainen CB Torelló.
Lauantai aamu alkoi erittäin mukavassa säässä. Hotelliaamupalan jälkeen joukkue suuntasi kaksikon Valkama-Lepistö perässä kohti Lahden urheilukeskusta. Päivän ensimmäinen ja jälleen uusi koitos odotti Orissaare Sportin muodossa areenalla. Kukaan ei osannut aavistaa tulevan ottelun intensiteettiä eikä sitä tunnelatausta mikä pelissä ja pelin jälkeen odotti koko joukkuetta.
Ottelu alkoi todella tasaisena aina ensimmäisen puoliajan puoliväliin saakka. Tuolloin peli oli vielä tilanteessa 12-19 sportille. Tämän jälkeen ynniläisille tuli pientä epäröintiä ja huolimattomuutta viimeistelyssäkin ja ero repsahti 12-26. Puoliajalle mentiin tilanteessa 16-27. Toisen puoliajan alku meni virolaisten hallinnassa, mutta sitten sai ynni jälleen juonesta kiinni ja oman pelin toimimaan. Peli oli ennen tuota ehtinyt jo tilanteeseen 18-32. Tämän jälkeen tapahtui jotakin hienoa, jota urheilu voi parhaimmillaan tarjota. Piste pisteeltä ynni hivuttautui kohti virolaisia. 23-33, 29-33 ja virolaiset alkoivat tekemään virheitä ja heidän peli olikin sekaisin. Peli oli puoliajan jälkeen 11-1 ynnille ja sama tahti vain jatkui. Viljami Valkama tuo hienolla kolmosella pelin tasoihin 33-33!!!! Koko penkki räjähtää ja ilmassa oli tunnetta valtavasti. Heti perään Viljami nakkaa kakkosen pussiin ja YNNI SIIRTYY JOHTOON 37-33. Käsittämätöntä.
Virolaiset imivät ynnin pojilta virtaa ja focusta itse peliin ja saivat kammettua itsensä takaisin johtoon 37-40. Taistelu jatkoi armottomana viimeisten minuuttien aikana. Viljamin käsi oli todella kuumana ja joukkue teki peliä viisikkona Viljamille, jotta hän saisi vapaita heittopaikkoja. Tilanteessa 42-45 Orissaare ottaa aikalisän. Peliä jäljellä alle minuutti. Aikalisän jälkeen kuuma käsi kävi jälleen ja Viljami pisti kakkosen pussiin. Tilanne järkyttävän jännittävä 44-45. Viimeisten sekuntien aikana pojat koittivat vimmatusti saada sitä puuttuvaa koria ja virolaiset olivat köysissä. Raudan kautta virolaisen Rúútelin käteen pallo ja hän ei epäröinyt, vaan lähti heittoon joka osui rautaan, mutta siitä vihellettiin ynniläiselle virhe. Rúútel laittoi kylmästi pallon keskelle keksintöä ja ottelun lopputulos viime sekuntien jälkeen 44-46. Tunnelataus purkautui isolla osaa pojista kyyneleinä joita ei ollut koskaan ennen ynnin parketeilla nähty. Pettymys oli todella valtaisa, sen pystyi aistimaan, näkemään ja kuulemaan. Se lataus oli ollut todella suurta. Juha Valkama piti pojille puheen pelin jälkeen, jossa pojat ymmärsivät että se peli oli ollut uskomattoman hyvä häviöstä huolimatta. Tämä jos mikä kasvatti poikia isoilla harppauksilla. Ajatukset kasaan ja kohti seuraavaa peliä jossa vastaan asteli Lahti basketball white joukkue. Pelistä pitää vielä mainita Viljami Valkaman hienot 22pistettä. Ottelussa pääsi pisteille 7 poikaa.
Lahti basketball odotti ynniä vastaan poikien valtaisan tunnelatauksen jälkeen. Palautumisaikaa ei ollut kuin kaksi tuntia. Siinä ajassa pitäisi koota ajatukset jälleen takaisin, syödä ja vähän venytellä ja verrytellä jotta olisi valmis tuleviin koitoksiin. Edellisen pelin tunnelatauksen purku näkyi aivan selvästi poikien otteessa. Ajatukset eivät olleet vielä eheitä ja alku minuuttien jälkeen peli näytti 13-0 Lahdelle ynnin aikalisästä huolimatta. Lahti olisi täysin voitettavissa oleva joukkue, mutta nyt ajatukset eivät olleet kunnolla pelin alussa kasassa. Lahti ehti kasvattamaan johtonsa 15-4 ja 16-6 ennen poikien rebornia. Jälleen piste pisteeltä ynni alkoi lähestyä Lahtea. Puoliajalle mentäessa peli oli 18-13 ja se millaisella esityksellä tuo tilanne oli saatu. Ohiheittoja kaukaa ja läheltä, sekä perus lay upitkaan eivät menneet sisään. Kaikki tehtiin todella vaikean kautta ja yhtä onnistunutta koria varten tarvittiin lukemattomia yrityksiä.
Toisen puoliajan alussa ynni antoi jälleen Lahdelle kärkeen 6-0 putken ja tilanne oli 24-13. Ynnin aikalisä ei tuonut tähän mitään muutosta kuten ei ensimmäisenkään puoliskon aikalisät. Peli venähti tilanteeseen 30-16 ja ilmassa oli merkit, että mitään heräämistä ei olisi edes odotettavissa. Ynnin spirittipussi tuntui olevan sillä hetkellä tyhjä. Peli jatkui loppuun saakka tasaisena 39-25 lukemiin. Ja pitää muistaa, että pojat pelasivat turnauksen huonoimman pelinsä tässä ja siitä huolimatta peli oli yllättävän tasainen. Tämä jäi harmittamaan myös joukkuuen johtoporrasta. Kaikesta huomasi, että edellisen pelin lataus vaikutti suoraan tähän peliin. Jotakin kertoo myös se, että vain neljä ynnin poikaa teki tässä pisteitä. Tästä sitten valmistautumaan päivän viimeiseen peliin Espanjalaista CB Torellóa vastaan.
CB Torelló oli todella tasapainoinen joukkue. Jokainen pelaaja oli tehnyt paljon turnauksessa pisteitä ja oli oikeastaan sama ketä kentällä oli, niin se rullasi samalla tavalla. Alku oli pojilta tällä erää ihan hyvä vauhdillisesti, mutta vastassa oli joukkue joka prässäsi todella korkealta ja todella kovaa. Ajoittain oli jopa ynnillä vaikeuksia päästä omalta alueelta. CB otti välillä jopa kolmelta ylhäältä kiinni ja pakotti pointtina pelaavan Viljamin nopeisiin ratkaisuihin. Peli oli alun hyvästä temmosta huolimatta 8-20 CB:lle. Virheitä oli kertynyt ynnille jo tuossa vaiheessa kuusi kappaletta. Tämä johtui CB:n erittäin vauhdikkaasta ja prässäävästä pelitavasta. Puoliajalle mentiin tilanteessa 12-28. Joten mitään älyttömän isoa eroa ei ollut ehtinyt tulla. Peli oli oikeastaan jopa ihan mukiin menevää ynnillä. Pikkuisen nopeampia ratkaisuja ja karvan verran paremmat viimeistelyt, niin tilanne olisi erilainen.
Toinen puoliaika alkoi kehnommin ynnin osalta ja tilanne oli venähtänyt jo lukemiin 17-38. Nyt alkoi myös näkymään päivän ottelut poikien jaloissa ja ei kyetty enää vastaamaan CB:n nopeaan ja liikkuvaan pelitapaan. Sama tilanne alkoi näkyä varmasti myös CB:n pelissä ja he laskivatkin prässäystä alemmaksi. Tämä antoi mahdollisuuden pojille pieneen nousuun. Nousu ei kuitenkaan kantanut loppunumeroita 23-43 paremmaksi. Ottelu oli kuitenkin huikeasti paljon parempi esitys ynniltä kuin mitä Lahti peli oli.
Tästä pojat lähtivät valmistautumaan iltapalalle tai jos halukkuutta olisi löytynyt niin diskoon. Pojat jättivät diskoilut väliin ja salpausselän montun katseluiden jälkeen jatkettiin jälleen kaupan kautta hotellille nukkumaan. Seuraavana päivänä odotti lohkon viimeinen peli, joka sitten määrittelisi sijoitusottelun. Aamupalalla saatiin seuraksi vastustajan joukkue Ruotsin Djursholm Indians red valmentajineen. Katsekontakteja jo vaihdeltiin ja haettiin asetelmia tulevaan peliin. Valmentaja Valkama puhui pojille, että päätetään turnaus hienosti ja nautitaan siitä mitä ollaan tekemässä. Sitä kautta saadaan hyvä maku mukaan Lahdesta ja tuliaisina aimo annos kokemusta.
Ottelun alku eteni todella tasaisissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei päässyt karkumatkalle. 7-7, 11-11, 15-15… Koreja vuorotellen. Tällä kertaa focus peliin oli heti alussa hyvä, eikä sitä ynnin kuuluisaa alun repsahdusta tullut. Viimeistely olisi toki voinut olla tässäkin pelissä aavistuksen verran parempi. Selkeästi turnaus oli vienyt jo isoimman jännityksen pois poikien pelaamisesta. Puoliajalle mentäessä ottelu oli tilanteessa 17-15 ruotsalaisille. Virheitä ynnille ei ollut kertynyt kuin kolme kappaletta. Ruotsalaiset olivat joutuneet ottamaan niitä jo seitsemän kappaletta. Ruotsalaisten joukkue pelasi sääntöjen rajamailla ja tästä jouduttiin jo huomauttamaankin tuomareita kun Viljamilla oli paha loukkaantuminen lähellä.
Toinen puoliaika alkoi hyvin samankaltaisena tasaisena paukutuksena molempien joukkueiden osalta. Kuitenkin ynni oli saanut käännettyä ottelun itselleen ja tilanteessa 18-23 homma näytti hyvältä. Vaan juuri kun tilanne on hallussa sai vastustaja helpolla pari koria ja tilanteessa 22-25 ynni otti aikalisän. Tällä kertaa aikalisä tuotti tulosta ja pojat palasivat omaan hyvään pelitapaan ilman brassailuja. Tilanteessa 22-30 homma näytti todella tasapainoiselta. Tämän focuksen pojat piti loppuun saakka ja lukemat 24-34 ynnille. Tämä tiesi samalla tulevaa taistelua sijoista 9-10. Tuossa ottelussa vastaan asettuisi jälleen uusi joukkue virosta KK Viimsin muodossa. Aikaa palautumiselle oli kolme tuntia, joten siinä ehti keräillä voitetun pelin jälkeen ajatukset hyvin kasaan.
KK Viimsin taival oli ollut tappiollinen pistein 121-197, mutta siitä huolimatta yhtään joukkuetta tällaisessa kilpasarjassa ei voinut aliarvioida. Ottelu alkoi ynnin pienoisella hallinnalla, mutta se viimeistely ei ollut vieläkään sillä tasolla joka olisi miellyttänyt valmentajaa tai pelaajia. Tämän vuoksi Viimsi oli päässyt johtoon 8-11. Ynni painui väkisin Viimsin ohi ennen puoliaikaa ja tilanne tauolle mentäessä oli 19-15 ynnille. Neljä poikaa oli päässyt korin makuun tässä vaiheessa. Ja virheitäkin ynni oli ehtinyt kartuttaa neljä kappaletta.
Viimsi painoi takaa tulemaan vielä kerran kuitenkin johtoon tilanteeseen 22-23. Tämän jälkeen ynni alkoi onnistumaan laajalla rintamalla painuen väkisin edelle ja ottaen komennon kokonaan itselle. Lähimmäksi Viimsi pääsi enää 28-27 tilanteessa, mutta tuosta eteenpäin ero vain kasvoi. Loppulukemat olivat lopulta selkeästi ynnille 51-40 ja sijoitus yhdeksäs.
Lahti oli todella kova tasoinen turnaus ja antoi pojille uskoa tulevaisuuteen. Lahti antoi myös sellaisia tunteita ja pelejä, joita yksikään poika ei ollut päässyt aiemmin pelaamaan. Tunteet kävivät ylhäällä ja alhaalla. Tästä kaiken kokemuksen keränneenä joukkue suuntasi rautatieasemalle kävellen ja suuntasi kohti Oulua. Joukkue kiitti Tuukkaa joka jatkoi matkaa Helsinkiin, sekä Veetiä joka meni eri junalla Rovaniemelle. Ynnin selkeänä pisterohmuna turnauksessa hääri Viljami Valkama 84 pisteellä. Toisena tuli Matias Märsynaho 43 pisteellä. Jokainen poika sai joukkueesta koreja ja viisi poikaa pääsi kaksinumeroisiin lukemiin.
Erityiskiitoksena vielä meidän Oulun omat kannustusjoukot! Rahko Ja Lampela pitivät hyvin oulun puolesta lippuja ylhäällä katsomossa.
Lahti over and out
Aapo Lepistö