TURVALLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Oulun NMKY:n koripalloilijoissa haluamme tarjota jokaiselle turvallisen, kannustavan ja yhdenvertaisen harrastusympäristön. Turvallisuus rakentuu jokaisen toiminnasta – pelaajien, valmentajien, huoltajien, toimihenkilöiden, vapaaehtoisten ja muiden seuratoiminnassa mukana olevien.

Toimintamme perustuu seuran yhteisiin pelisääntöihin, vastuulliseen seuratoimintaan sekä avoimeen toimintakulttuuriin, jossa epäasialliseen käytökseen puututaan viivytyksettä.

Emme hyväksy kiusaamista, syrjintää, rasismia, häirintää, väkivaltaa tai muuta epäasiallista käytöstä missään tilanteessa. Puutumme epäasialliseen käytökseen rakentavasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Turvallinen toimintaympäristö syntyy arjen pienistä teoista, joilla jokainen meistä voi vaikuttaa toisten hyvinvointiin ja harrastamisen iloon.

YHDENVERTAISUUS

Jokaisella on oikeus harrastaa koripalloa omana itsenään.

Ketään ei kohdella eri tavoin esimerkiksi iän, sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun, etnisen taustan, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, terveydentilan, vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Haluamme rakentaa seurayhteisön, jossa jokainen kokee olevansa tervetullut, arvostettu ja yhdenvertainen.

ALAIKÄISTEN TURVALLISUUS

Lasten ja nuorten turvallisuus on Oulun NMKY:n koripallotoiminnan tärkeimpiä lähtökohtia.

Seurassa noudatetaan suunnitelmaa alaikäisten turvallisuuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Suunnitelman tavoitteena on ehkäistä ennalta turvallisuutta vaarantavia tilanteita sekä varmistaa, että mahdollisiin epäilyihin reagoidaan nopeasti, vastuullisesti ja lasten etu ensisijaisesti huomioiden.

Seura tarkistaa lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä valmentajilta rikosrekisteriotteen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

Turvallisuudella tarkoitamme sitä, että

  • jokaisen lapsen perus- ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan
  • jokaisen henkilökohtaista koskemattomuutta kunnioitetaan
  • lasten turvallista kasvua, kehitystä ja hyvinvointia tuetaan
  • lapset suojataan häirinnältä, väkivallalta, hyväksikäytöltä ja muulta turvallisuutta vaarantavalta toiminnalta.

TURVALLISEN TILAN PERIAATTEET

Oulun NMKY:n koripallotoiminnassa kohtelemme kaikkia kunnioittavasti ja kuuntelemme toisiamme. Annamme jokaiselle mahdollisuuden osallistua omana itsenään emmekä hyväksy vihapuhetta, syrjintää tai häirintää missään tilanteessa. Kunnioitamme jokaisen fyysisiä ja psyykkisiä rajoja, puutumme epäasialliseen käytökseen sekä pyydämme anteeksi, jos loukkaamme toista tahallisesti tai tahattomasti. Rakennamme yhdessä turvallista, kannustavaa ja avointa toimintakulttuuria, jossa vastuu turvallisesta toimintaympäristöstä kuuluu meille kaikille.

JOS KOHTAAT EPÄASIALLISTA KÄYTÖSTÄ

Jos koet tai havaitset kiusaamista, häirintää, syrjintää, rasismia tai muuta epäasiallista käytöstä, kerro asiasta mahdollisimman pian

  • omalle valmentajalle
  • joukkueenjohtajalle
  • seuran henkilöstölle.

Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti, oikeudenmukaisesti ja kaikkia osapuolia kuunnellen. Tavoitteena on aina turvata kaikkien osapuolten hyvinvointi ja varmistaa, että epäasiallinen toiminta päättyy mahdollisimman nopeasti.

Mikäli on syytä epäillä rikosta tai alaikäisen turvallisuuden vaarantumista, seura toimii viipymättä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ja tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa.